Matrix layer

Matrix layer

2014

Näemmekö enneunia? Mitä mielessämme tapahtuu, kun nukumme? Mitä unet kertovat? Kuinka ne syntyvät?

Mielen alkemiaa -näyttelytrilogian toinen osa Matrix layer paneutuu unen maailmaan. Kukin meistä viettää lähes kolmasosan elämästään unessa. Uni on meille kaikille yhteistä. Silmien sulkeuduttua tuuditumme alitajuiseen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Unessa meistä löytyy taitoja, joista voimme valveilla vain uneksia.

Unennäkemiseen liittyy jotain myyttistä. Unitila on tuttu monen muinaisen kulttuurin uskomuksista unisieppareista maailman syntyyn. Jaana Partanen jatkaa Matrix layer-näyttelyssä tutkimusmatkaa ihmismielen arvoituksiin. Unen maailmoihin johdattavat niin unta oman kokemuksensa kautta vuosikymmeniä tutkineet kuin aiheeseen tieteen välinein perehtyneet tutkijat. Partanen ei nytkään unohda omakohtaista kokemuksellisuutta, vaan antaa unensa viedä myös tutkijoiden koehenkilöksi unilaboratorioiden uumeniin.

Unen salaisuudet

Enneunista keskustellaan vielä tänä päivänäkin. Unen aikana nukkuvan levolliseen mieleen saattaa saapua myös viestejä ja ideoita. Nukkuvan lepo päästää luovuuden valloilleen. Unta tutkitaan laboratorioissa ympäri maailman. Uudenlaisin kuvantamismenetelmin unten näkemisestä opitaan päivä päivältä enemmän. Unimaailman haltuunottaminen Matrix-elokuvien Trinityn ja Neon tavoin on kiehtova ajatus. Voiko unesta vielä tulla yhtä hallittavaa kuin päivän teoista?

Mitä mielessämme tapahtuu, kun nukumme?

Matrix layer -teoskokonaisuus on toteutettu yhteistyössä unitutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on ollut luoda kattava ja monipuolinen kokonaiskuva unen tutkimuksesta, vallitsevista käsityksistä sekä niiden vastanäkökulmista. Mukana luomassa teoskokonaisuutta on ollut myös 3D-teknologioiden kärkiasiantuntijoita, äänisuunnittelija, software- ja muotoiluosaamista.

Interaktiivisessa mediateoksessa ääniaktivoituva kuva muuttuu näyttelyvieraiden omasta vaikutuksesta: teos muuttaa tilassa olevien kuvien ja efektien muotoa ja järjestystä rytmittäen kokemuksen aina jokaiselle näyttelyvieraalle uniikiksi kokemukseksi. Partanen tiimeineen on kuvannut osia mediateokseen Kinect-kameratekniikkalla, joka perustuu kolmiulotteiseen liiketunnistukseen. Teosten kautta näyttelyvieraalle tulee uudenlainen kokemus ympäristöstään ja sen eri tasoista.

Matrix layer -interaktiivinen mediateos, still-kuva, 2014. Kuva © Jaana Partanen.

Mitä unet kertovat? Kuinka ne syntyvät?

Mielen alkemiaa - Matrix layer, interaktivoituva mediateos, 2014.

Taide, tiede ja tekniikka kohtaavat, kun taiteilija Jaana Partanen hyödyntää teoksissaan huippututkijoiden ja -lääkäreiden unta käsitteleviä tutkimuksia, sekä uusinta 3D-tekniikkaa ja ‐esittämistapoja. Partanen perehtyy aiheeseen tutkijan tavoin, mutta kääntää tutkimustulokset, ajatukset ja oivallukset taiteen kielelle, unohtamatta visuaalisuutta ja runollisuutta.

Matrix layer ­teoskokonaisuus toimii merkittävänä uranuurtajana tuomalla 3D-tekniikat ja peliteollisuuden uudet innovaatiot taiteen piiriin. Se luo samalla huikean tilakokemuksen, joka sulkee katsojan sisäänsä. Asettamalla mixed reality -lasit (Oculus Rift) silmilleen, katsoja on maailmassa, jossa todellisuus ja virtuaalimaailma sekoittuvat unimaailman tavoin keskenään. Mixed reality -lasit osana teosta nähdään taidenäyttelyssä teoksen myötä ensimmäistä kertaa.

Matrix layer mixed reality -mediateos, Kuopion taidemuseo, 2014.

Yllättävän virtuaalitodellisuuden kokemisen ja liikkeiden koordinaation kannalta on tärkeää ankkuroida kokija/katsoja turvallisesti paikoilleen. Sitä varten näyttelytilaan on suunniteltu erityiset valoa hehkuvat kalusteet, suojasermidivaanit. Ne muuttuvat käytön mukaan suojasermiksi tai divaaniksi, jolla loikoillessa voi rauhallisesti paneutua Matrix layer -teoskokonaisuuden moniulotteiseen maailmaan.

Matrix layer mixed reality -teoksessa reaalitodellisuus ja unimaailman kaltainen maailma sekoittuu keskenään.

Jaana Partanen valmisteli näyttelyä haastattelemalla monia oman alansa huippuosaajia: lääkäreitä ja tutkijoita. Äänimatka rakentuu heidän kanssaan käydyistä keskusteluista. Se kutsuu mukaan taiteilijan tutkimusmatkalle ja perehdyttää mielen arvoitukselliseen maailmaan. Kuuntele alta haastattelut, jotka perehdyttävät unen ihmeelliseen maailmaan.

Äänimatkalla unitutkijoiden kanssa

Matrix layer -ääni-installaatio, Salon taidemuseo, 2014.

5 min 19 s

Kuinka Mielen alkemiaa – Matrix layer syntyi? Näemme työn lopputuloksen, mutta voimme vain aavistella, miten siihen on tultu ja millainen työ näyttelyn taustalla on. Musiikkidokumentissa kerrotaan näyttelyn tarina. Valokeilassa ovat projektissa mukana olleet.

Unen lahja

1997

Uniteeman juuret juontuvat Partasen erakkovuoteen, jolloin hän sai kokea huikeita uninäkyjä ja -kokemuksia. Uninäyt muuntuivat tuolloin tekstiksi ja lopulta kokonaiseksi taidekokonaisuudeksi nimeltään Unen lahja. Unen lahja -teosten taustalla on unimaailma; irrallisista palasista muotoutuu kokonaisuus, mittasuhteet vääristyvät, kokonaisuus hajoaa ja tarkentuu. Teosten keskeisenä teemana on ihmisen kasvun kaipuu niin fyysisenä kuin henkisenä olentona: jatkuvaa muutosta, etsintöjä ja joitakin löytöjä. Parafiinin käyttö valokuvien yhteydessä tuo teoksiin vahvan kolmiulotteisuuden tunnun. Parafiini lisää myös värien intensiivisyyttä, samalla se sitoo kaikki teoksen palaset luontevasti yhteen. Alitajuinen taso on kuvissa läsnä, valokuvat ja esineet ovat määrittelemättömän massan sisällä kuin säilöttyinä merkityssisältöinä.

Vuosina 1996-1998 Partanen kehitti parafiinivalokuvatekniikkaa. Vahaa ovat käyttäneet kuva- ja veistotaiteessa mm. Josef Beuys ja Osmo Rauhala, mutta valokuvien yhteydessä sitä ei aiemmin oltu aiemmin käytetty tällä tavalla.

Hetki, 1997, parafiinivalokuvavalu, koko 64 x 98 x 3 cm.

Suru, 1997, parafiinivalokuvavalu, koko 32 x 47 x 2,5 cm.

Unen lahja -kirja

Unen lahja -kirja johdattaa lukijan Partasen erakkovuoden uninäkyihin, joissa on yhtymäkohtia shamanistisiin ja uskonnollisiin tarustoihin inhimillisen ja arkisen kokemuksellisen tason lisäksi. Unen lahja -teokset Partanen toteutti itsekehittämällään parafiinivalutekniikalla, jota valokuvien yhteydessä ei oltu aiemmin käytetty. Parafiinin käyttö tuo teoksiin vahvan kolmiulotteisuuden tunnun ja saa aikaan unenomaisen illuusion useista eritasoista. Pohjana teoksissa olivat hänen siihenastisen elämänsä negatiivit. Kirjassa nämä taideteokset punoutuvat yhteen sanoihin ja lauseisiin ja luovat yhdessä ainutlaatuisen sadunomaisen kokoelman tarinoita, tuntemuksia ja mielikuvia unen rikkaasta maailmasta. Kirja perustuu vuonna 2001 käsin tehtyyn uniikkikappaleeseen, jonka visuaalisesta suunnittelusta vastasivat Katariina Pennanen ja Jaana Partanen.

Unen lahja, Partanen & Lamusuo Oy, 2014.

ISBN 978-952-93-3856-6
Sidottu, 56 s., koko 21 x 21 cm, nelivärikuvitus, kovat kannet
Kieli: suomi
Hinta 21 € (alv. 0 %) + postituskulut

Tilaa omasi!

Unen lahja, Partanen & Lamusuo Oy, 2014.

Mitä unet kertovat?
Kuinka ne syntyvät?

Ota yhteyttä

Jaana Partaseen

Partanen & Lamusuo Oy